Työlaitteiden sujuvampi käsittely avarsi näkökulmaa

26.9.2022

Artikkeli

Jonny Lindblom, Elleholms Maskin

Sölvesborgissa ja Karlshamnissa sijaitseva Elleholms Maskin on kasvava urakointiyritys, joka työllistää parhaillaan 60 henkeä. Yksi heistä on Jonny Lindblom, joka on vuodesta 2014 työskennellyt yrityksessä kaivukoneenkuljettajana. Hän käyttää päivittäisessä työssään Volvon konetta ja siihen asennettua rototilttiä muine Rototiltin työlaitteineen. – Sain mahdollisuuden vaihtaa konetta, joten testasin heidän luiskakauhaansa ja siihen kuuluvaa pikaliitintä. Pidin niistä, ja olen ollut todella tyytyväinen rototiltteihin. 10 000 tunnin käyttöajan kuluessa meidän on tarvinnut vaihtaa vain muutama satunnainen letku, Jonny sanoo.

Nyt hän on nostanut tasoa lisää ottamalla käyttöön R5-mallin rototiltin ja varustanut lisäksi kaivukoneensa QuickChange.

– Oli hämmästyttävää, kuinka sujuvaa työlaitteiden käsittelystä tuli. Ja minusta tuntui luontevalta jatkaa Rototilt-tuotteiden käyttöä. Halusin heidän tuotteitaan laidasta laitaan, koska vaikutti selkeämmältä varustaa järjestelmä yhtenäisesti alusta loppuun, Jonny kertoo ja jatkaa:

– Tärkeää on myös, että pystyn ottamaan yhteyttä samoihin ihmisiin ja pohtimaan ongelmia niiden Rototiltin ihmisten kanssa, joihin minulla oli jo hyvät yhteydet. Se auttoi tekemään päätöksen.

 

Hankkeiden monipuolisuus

Elleholms Maskinin viimeisimpiin hankkeisiin kuuluvat esimerkiksi Kockums Maskinin laajentaminen Kallingessa ja Lyckebyn tärkkelystehtaan rakentaminen Mjällbyhyn, joissa on toimittu aliurakoitsijana.

– Viime aikoina on tehty myös suuri joukko padel-kenttiä. Vasta vähän aikaa sitten olin mukana myös erään leikkipuiston ja ostoskeskuksen rakennusprojekteissa. Kohteet vaihtelevat aika paljon.

 

”Aivan uutta tarkkuutta”

Yksi suosikkityölaitteista on Rototiltin maantärytin.

– Tavallista 500-kiloista maantärytintä on hankala nostaa sisään ja ulos. Koneeseen kiinnitetty maantärytin toimii paljon paremmin ja rototiltin ansiosta voin työstää luiskia. Myös tarkkuus on aivan omaa luokkaansa. Usein on varauduttava työskentelemään erityisen huolellisesti, mutta nyt näen tarkalleen, millä korkeudella toimin, sillä koneeseen kiinnitetty maantärytin on osa kaivuujärjestelmää, Jonny sanoo. Hän kertoo selviytyvänsä työstä puolta nopeammin verrattuna siihen, että käytössä olisi tavallinen manuaalisesti ohjattava maantärytin.

– Meidän ei tarvitse myöskään koko ajan kuljettaa mukana monia työlaitteita, koneeseen kiinnitettävä maantärytin säästää meille paljon aikaa ja tilaa.

– Aika on rahaa, ja lisäksi mahdollisuus vaihtaa työlaitetta nopeasti ja sujuvasti QuickChangen ansiosta on erittäin hyödyllinen, Jonny sanoo.

 

Ajansäästöä omissa töissä

Yrityksen perustajalle ja toimitusjohtajalle Johannes Henrikssonille järjestelmä tuo selkeää etua. Hän ei myöskään pidä mahdottomana, että QuickChange otettaisiin käyttöön vielä useammissa koneissa. Hänellä on tällä hetkellä noin 25 kaivukonetta, joiden koko vaihtelee 2 tonnista 32 tonniin.

– Trendi tuntuu olevan menossa kohti tehokkaampaa, turvallisempaa ja mukavampaa työntekoa. Lähinnä näemme sen mahdollisuutena tehdä omasta työstämme entistä kannattavampaa, ja näin rototiltin käyttöönottoa on helpompi perustella tehokkuutta lisäävänä valintana. Vähemmän helppoa on perustella alihankintatyön kohonneita kustannuksia, vaikka uskon, että asiakkaat ymmärtävät lopulta myös siitä koituvat ajansäästöt, Johannes sanoo.

 

Osaavat ihmiset menestystekijänä

Työnantajan näkökulmasta hän näkee vahvuutena myös konekannan pitämisen nykyaikaisena ja teknologialtaan tasokkaana.

– Se on tuonut meille etua ja helpottanut osaavien ja taitavien työntekijöiden rekrytointia. Jos käytettävissä on nykyaikaiset työvälineet ja uudet koneet, tieto leviää ja yritys myy itse itseään. Suuri menestystekijämme on ollut osaava henkilöstö, ja sen ansiosta olemme voineet kasvaa nopeasti, Johannes sanoo.

Hän perusti yrityksen vuonna 2009, muutti sen osakeyhtiöksi vuonna 2011, ja hänen liikevaihdokseen tulee tänä vuonna 120 miljoonaa Ruotsin kruunua.

– Ensimmäisenä vuonna ajoin itse ja liikevaihto oli 1,5 miljoonaa Ruotsin kruunua, joten tietysti kehitystä on tapahtunut. Sitä on vähän vaikea huomata. kun on itse keskellä kaikkea. Tänään meillä on monia kunnallisia sopimuksia ja työskentelemme suurille maanrakennus- ja rakennusyrityksille sekä itse suoraan hankkimissamme urakoissa. Odotan kuitenkin, että tahti hidastuu hieman ensi vuonna ja tasaantumista tapahtuu. Se tuntuu itse asiassa vähän mukavalta, hän naurahtaa.