27.2.2026
Artikkeli
Maailman ensimmäinen Rototilt lanseerattiin vuonna 1986, ja sen jälkeen se on kehittynyt pohjoisruotsalaisesta uraauurtavasta keksinnöstä kaivukoneenkuljettajien välttämättömäksi työkaluksi ympäri maailmaa. Alkuvuosina mekaaniseen kuormitukseen liittyviä haasteita ratkaisseessa rototiltissä on nykyisin entistä paremmat ajo-ominaisuudet, öljytäytteinen roottorikotelo ja käteviä ratkaisuja hydraulisten työlaitteiden käyttöön.
Juhlavuosi 2026 ei tarjoa vain katsausta menneisyyteen, vaan se on vuosi, jolloin historia ja tulevaisuus kohtaavat. Rototilt juhlistaa 40-vuotista kehitystä järjestämällä tapahtumia eri puolilla maailmaa – mutta myös ottamalla seuraavan askeleen.
”Olemme erittäin ylpeitä tästä merkkipaalusta. Rototiltin historia on täynnä rohkeita päätöksiä, teknisiä läpimurtoja ja tiivistä yhteistyötä käyttäjien kanssa ympäri maailmaa. Ennen kaikkea kyse on kuitenkin ihmisistä – työntekijöistä, asiakkaista ja yhteistyökumppaneista – jotka ovat mahdollistaneet tämän matkan. Tämä on meille tilaisuus sekä kiittää että katsoa edelleen tulevaisuuteen”, kertoo Rototilt Group AB:n toimitusjohtaja Anders Jonsson.
40 vuotta on vasta alkua
Vuodesta 1986 lähtien Rototilt on ollut merkittävässä roolissa alan kehityksessä. Nykyisen laajan rototilttien, pikaliittimien ja työlaitteiden tuotevalikoiman taustalla on sama kannustin kuin silloinkin: tehdä kaivukoneesta entistä tehokkaampi, turvallisempi ja monipuolisempi.
”Rototiltin kehittämistä alusta lähtien leimannut uteliaisuus ja innovatiivisuus ovat yhtä vahvoja tänäkin päivänä. Jatkamme kaivukoneiden teknistä kehittämistä ja keskitymme tällä hetkellä erityisesti koneiden eri ohjausjärjestelmien syvempään integrointiin alalla, jolla älykkäät koneet ja sähköistys ovat yhä yleisempiä”, Anders kertoo.
Rototilt juhlistaa rototilttiä koko vuoden ajan muun muassa seuraavin tavoin: